Tänään Rotuaarilla minulta tuli nuori tyttö kysymään, onko Kokoomus sitä mieltä että sosiaali- ja terveyspalvelut on yksityistettävä. Minun oli helppo vastata, että ei ole. Nykyisin resurssein tämä ei ole edes mahdollista. Luulen nimittäin, että pääkaupunkiseudun hoito- j a lääkärihenkilökuntapula tulee myös tänne Oulun seudulle. Kuitenkaan en malttanut jättää vastaustani tähän. Kerroin nuorelle kysyjälle, ettei tämä edes ole käytännössä mahdollista. Keskityin kuitenkin terveydenhoitopuoleen, koska tunnen omasta mielestäni aika hyvin juuri tätä puolta. Kerroin, että terveyspalvelut tällä hetkellä Oulussa tuotetaan omana palveluna, mutta koska kunnalliset palvelut eivät riitä tuottamaan palveluita lain määräämässä ajassa, joudumme ostamaan palveluita myös yksityiseltä puolelta. Tänä päivänähän esimerkiksi erikoissairaanhoitoon on niin pitkät jonot, että on pakko ostaa palveluita myös yksityiseltä siten, että lain määräämät jonotusajat eivät ylity. Nyt kuitenkin odotetaan vain lain pakottamina turhan pitkään, ennen kuin siirrytään käyttämään ostopalveluita. Miksei voitaisi todellakin tehdä niin, että ellei erikoissairaanhoidossa ole saatavilla julkista palvelua esimerkiksi kahden viikon sisällä, ostettaisiin jo siinä vaiheessa palvelu yksityiseltä eikä odotettaisi puolta vuotta. Näin hoitoa tarvitsevat saadaan nopeammin takaisin normaalikuntoisina työelämään ja jonot purkautuisivat. Tämä ”ylimenovaihe”, jolloin puretaan jonoja maksaa hiukan enemmän, mutta tulisi verorahoina takaisin. Vähitellen hoidon tarve tasoittuu siten, että ostopalveluiden tarve vähenee. Jos näin ei käy, meidän tulee ostaa aina osa palveluista yksityisiltä lääkäriasemilta. Onhan terveys meidän kaikkien oikeus.