Tänä päivänä kilpailutuksen myötä yhä useammassa kunnan tai kuntayhtymän ruokalassa saatetaan tarjota jostakin Aasiasta tuotua lihaa tai muita elintarvikkeita. Samaan aikaan oman kunnan viljelijät eivät saa tuotteitaan myydyksi tai joutuvat myymään pilkkahinnalla muualle. En vastusta kilpailutusta. Mielestäni se on aivan oikein. Pitäisi kuitenkin huomioida verotulojen menetys, mikä johtuu siitä, että tuottaja ei saa oikeaa hintaa lähiseudulla tuotetusta tuotteestaan. Pitäisi myös huomioida kuljetusten aiheuttama saaste ja vaikutus ilmastonmuutokseen. Eikä aivan mitätön merkitys ole silläkään, että tuottaja voi hyvin, kun pärjää yrityksensä tuloilla. Suomessa tuotettu ruoka on vielä puhtaampaa ja terveellisempää. Kaikki nämä ovat sellaisia asioita, joiden pitäisi vaikuttaa lopulliseen valintaan. Raha ei ole ainoa ratkaiseva tekijä.
Yksityistaloudessa taas on meidän jokaisen oma valinta, ostammekoa lähisruokaa vai muualla tuotettua. Minä itse käytän paljon joko itseni kasvattamia tai puhtaasta luonnnosta saatavia tuotteita: marjoja, sieniä, kalaa, riistaa. Nämä kaikki ovat lähiruokaa. Suositaan suomalaista.