Asun haja-asutusalueella ja joudun joka päivä käyttämään omaa autoa töihin kulkemiseen. Joukkoliikenne ei voi koskaan toimia hyvin kotini ja työpaikkani välillä. Tämä on realismia. Joka päivä joudun selittelemään ihmisille, että Oulun kokoisessa kaupungissa joukkoliikenne ei voi toimia niin hyvin, että se saavuttaisi kaikki ihmiset. Lippujen hinnat ovat tällä hetkellä niin korkeat, ettei se senkään takia saavuta suuria kansan rivejä. Monet ovat selittäneet minulle, että Ouluun pitäisi saada kunnallinen liikennelaitos. Tämähän tarkoittaisi, että kaupungin verorahoilla pitäisi vielä pystyä järjestämään edullinen liikennelaitos. Onko kaupungin tai kunnan perustehtävä järjestää ihmisten liikkuminen verorahoilla? Minun mielestäni näin ei ole. Pidän huomattavasti tärkeämpänä laadukkaan vanhustenhoidon, jonottoman, laadukkaan terveydenhoidon järjestämisen, lapsiperheiden tukemisen, neuvolatoiminnan tukemisen, koulutuksen varmistamisen ja nuorten työllistämisen. Jos väestöpohja olisi toinen, voisin olla toista mieltä. Oulu on kuitenkin laajalle alueelle sijoittuva keskus, jossa asukastiheys on pieni.