Oulun kaupunki on maapolitiikallaan pitänyt tiukasti kiinni siitä, että se kaavoittaa ainoastaan omistamalleen maalle. Perusteena pidetään, että näin saadaan asuntojen hinnat pysymään matalalla. Tämä on hyvä peruste lähellä ydinkeskustaa, koska näin kyetään tarjoamaan tontteja edullisella hinnalla ja voidaan huolehtia, että maanomistaja saa saman hinnan myymästään maasta riippumatta siitä, tuleeko paikalle tie vai omakotitalo-, rivitalo-, kerrostalo- tai liiketontti. Määrättyyn rajaan tämä on ihan oikein, mutta kun rakennetaan kaavaa haja-asutusalueelle, pitäisi jo vihdoinkin unohtaa iänikuisen vanhat kantatilaperiaatteet, jotka johtavat vain nyt maata omistavien eriarvoiseen kohteluun. Jos omistaa maata ja on tarve rakentaa, on kohtuutonta, että kaupunki holhoaa meitä. Haja-asutusalueilla on paljon hehtaarin tai suurempia tontteja, joille on jo rakennettu. Nyt pitäisi sallia lisärakentaminen näille jo rakennetuille tonteille tai isommille tiloille. Kaupunki säästää sekä lastenhoidossa että vanhusten hoidossa, jos lisärakentaminen talon omistavan lapsille sallitaan. Lapset perustavat perheitä ja haja-asutusalueilla ei ole tarhoja eikä hoitopaikkoja, joten hyväkuntoiset isovanhemmat voivat auttaa lastenhoidossa. Kun vanhukset sitten tulevat huonokuntoisiksi, voivat he asua huomattavasti pidempään kotona, kun lähellä on omaisia, jotka voivat seurata ja auttaa vanhuksia päivittäisissä rutiineissa. Mielestäni tämä ei ole keneltäkään pois. Ihmiset ovat tyytyväisiä. Heidän suhtautumisensa asioihin positiivista. Väitänpä, että tämä vaikuttaa jopa ihmisten ainakin psyykkiseen terveyteen. Emme me kaikki viihdy kaupunkimaisessa asuinympäristössä vaan nautimme siitä, että luonto on ympärillämme