Taas on edessä kunnallisvaalit ja otsikoihin palaa yhä uudelleen vastakkainasettelu rahojen käytöstä vanhusten hoitoon ja kallioparkkiin. Minulla oli tilaisuus tutustua asuntomessujen aikaan Tampereelle marraskuussa avattavaan P-Hämppiin, joka on paikallinen kallioparkki. Käsityksen syvälle maan uumeniin menevästä epämiellyttävästä kalliouomasta häipyi kertaheitolla. Sisäänajo on loiva, leveä ja valoisa. Itse käytän hyvin harvoin parkkitaloja, koska sisään- ja ulosajo niihin on epämiellyttävä, koska ajoradat ovat kapeita, jyrkkiä ja pientä ympyrää kiertäviä. Lisäksi parkkipaikat ovat niin kapeita, että saa olla todella varovainen ettei kolhi toisia autoja.

Ainakin Tampereella tulee tapahtumaan niin, että ympäristösaasteet vähenevät, koska Hämmenkatu tulee olemaan julkisen liikenteen katu. Henkilautot ajavat suoraan maan alle eivätkä kierrä Hämeenkadun vartta etsien parkkipaikkaa. Auton saa lähemmäksi matkan kohdetta, koska hissit kuljettavat maan päällisiin kauppoihin. Talvella ei tarvitse lumisateellakaan puhdistaa autoa lumesta, kun lähtee kallioparkista ulos.

Maan päällä kulkevat kadut tulevat huomattavasti rauhallisemmiksi, kun yksityisautoja ei kiertele ympäri kaupunkia etsimässä parkkipaikkaa.

Jotkut väittävät, että kallioparkin rakentaminen houkuttele käyttämään yksityisautoja julkisen liikenteen sijasta. Näin ei mielestäni ole, koska kyllä keskustan parkkipaikkojen puute ajaa autoilijat käyttämään marketteja ja näin yksityinen henkilöautoliikenne vain lisääntyy ja kauemmaksi ajettaessa ilma saastuu.

Kallioparkin rakentaminen mahdollistaa kaupungin keskustan kehittämisen ja näin kaupungista tulee elävä ja turistejakin houkutteleva. Tämä taas tuo rahaa Ouluun, mikä antaa paremmat mahdollisuudet huolehtia myös ikääntyvästä väestöstä.