Olin eilen Tukikummien seminaarissa. Tämä antoi minulle vahvistusta jo pitkään mielessäni olleille ajatuksille positiivisesta asenteesta.

Tänä päivänä monet nuoret, aikuiset ja senioritkin voivat pahoin, vaikka taloudellinen tilanne Suomessa on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi sotien jälkeen, jolloin kaikesta oli puutetta. Silloin välitettiin toisista. Oltiin läsnä lasten elämässä. Kun ei ollut kaupasta ostettuja leluja, tehtiin lelut itse. Opetettiin lapsi käyttämään mielikuvitusta.

Myös vaatteet tehtiin itse ja lisäksi monesti vanhoista vaatteista. Oli aikaa nähdä myös naapurien puutteet. Autetiin naapureita, jotka eivä itse selviytyneet. Tämä talkoohenki oli tärkeä elämänsuola. Kuuluttiin yhteen. Elämään ei mahtunut kateutta, kun oli suuri huoli jokapäiväisestä leivästä.

Tänä päivänä odotetaan liiaksi yhteiskunnan apua. Kun sitä apua ei ole aina saatavill, valitetaan. Valittaminen aiheuttaa lisää pahaa oloa. Paha olo kasvattaa uusia ongelmia.

Jos huonostakin päivästä löydämme jotain hyvää, tämä positiivinen asenne siivittää meitä parempiin päiviin.