Tällä viikolla olen tehnyt töitä kuin eläin. Ilmeisesti yhtä päivää lyhempi työviikko ja odotettavissa olevat pääsiäisen mukanna tuomat lomapäivät saavat ylittämään itsensä.

Viime yönä oli melkein täysi kuu ja päivällä paistoi aurinko miltei täydeltä terältä. Pakkasta oli pari astetta. Mielessäni kävi toive vastaavanlaisesta ilmasta myös pääsiäisenä. Itse asiassa vapaaalla ollessa nauttii lomasta vaikka sataisikin.

Tulossa on vieraita Helsingistä. Pojat lähtevät tyttökaveriensa kanssa Lappiin kumpikin omalle taholleen Pääsiäisen viettoon.

Maanantaina kävin pelaamassa tennistä. Tiistaina oli kunnallisvaalikoulutusta ja tänään vihdoin jumppapäivä, jolloin sain itselleni aivan mahtavan tuntoisen olon, kun istumatyön vastapainoksi sain kurittaa hiukan ruumistani. Tunnen itseni aivan uudistuneeksi.

 Tänään julkaistiin Forumissa viime viikolla vahvistetut 75 Kokoomuksen oululaista kunnallisvaaliehdokasta, joiden joukkoon oli minutkin kelpuutettu.Näytti olevan varsin mallikasta joukkoa.

 Tänään rakennuslautakunnan kokouksesta kotiin tullessani minua odottivat taas nuo ihanat karvaiset pörriäiset, jotka oli jätetty keskenään sisälle. Voi sitä koirien iloa, kun tulin kotiin!

Maltan tuskin odottaa huomista ja Rainerin tuloa ja pääsiäisen alkua ja savusaunaa ja uintia!!!